No niin, blogimaster aktivoituu taas.
Kaikenlaista hässäkkää on ollut tässä joulun alla:
Korttelikodin 10 - vuotispäivää vietetty, tv - kameroiden valvovien silmien alla sekä radion kuuntelevien korvien.
Henkilökunnan atk - kurssit on suoritettu, tuloksetkin olivat paremmat kuin koskaan.
Yksi seniorikurssikin ehdittiin pitää ennen joulua ja yhtä hauskaa oli kuin viime kesänäkin.
Siitä jälleen suuri kiitos osallistuneille: Maj - Len, Pauli, Marjatta, Heli, Seppo sekä Riitta - Liisa.
Tietysti myös opettajille glooriaa ja torvisoittoa. Hienoa.
Nyt odottelemme jännityksellä ensi vuoden rahoituspäätöksiä että miten ja millaisella porukalla Korttelikotia taas pyöritetään.
Mutta tässähän tätä taas oli, tulkaahan ihmiset käymään kahvilla. Aina löytyy tilaa sekä hyvää seuraa.
Jouluna ei saa kukaan olla yksin.
Kunnes jälleen...
- Janne
maanantai 17. joulukuuta 2007
maanantai 30. heinäkuuta 2007
Atk - kurssista...
No niin, hieman on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksista. Lomia vietelty ja kaikkea muuta hässäkkää. Mutta töitäkin on tullut tehtyä ja siitä kerron nyt.
Tänä kesänä suoritimme koemielessä kaksi viikon mittaista atk - peruskurssia hieman ikääntynemmille ihmisille jotka halusivat oppia tietokoneen peruskäyttötaitoja tai kerrata omaa osaamistaan ja päivittää tietojaan.
Huomasimme heti alkuun, että mistään senioreista on aivan turha puhua koska meillä oli suuri työ pysyä perässä ja opetusmateriaalikin meinasi loppua kesken. Innostus ja halu oppimiseen oli aivan valtava.
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että aivan mahtavat kaksi viikkoa takana ja toivottavasti saamme järjestettyä samanlaisia kursseja vielä ennen ensi kesää.
Kiitokset minulta kaikille osallistuneille ja erityisesti innokkaille opiskelijoille:
Keijo, Rauha, Tarja, Raimo, Kaarina, Marjatta ja Pirkko.

tiistai 8. toukokuuta 2007
Uudet kotisivut
Viimeinkin uusitut sivut saatu näkyville, pientä viilausta vielä ja kuvia lisätään, mutta ehtiihän näitä. Linkkikin löytyy tänne blogiin joten toivottavasti saadaan keskustelua aikaiseksi. Alkaa tämä monologi jo hieman puuduttamaan. Pieni helpotuksen huokaus tässä vaiheessa ja taas uusia haasteita kohti.
Tsauuuu...
- Janne
Tsauuuu...
- Janne
tiistai 24. huhtikuuta 2007
Vappu...
...lähestyy ja vettä sataa.
Viime viikolla olin Muorikassa kuvaamassa rivitanssia. Koskaan ei tiedä mitä korttelikodissa tulee vastaan kun astuu ovesta sisään. Onneksi ovet ovat aina avoimina kaikille ja kuten mottomme kuuluu, asiaton oleskelu on sallittu. Tulkaa vain rohkeasti katsomaan ja tutustumaan, kaikki otetaan ystävällisesti vastaan ja moni varmasti yllättyy iloisesti nähdessään tuttujakin ihmisiä. Korttelikodeissa kuuluu iloinen puheensorina ja harvoin on hiljaista hetkeä.
Eli rohkeasti sekaan vain, yksin tai porukassa.
Kiitokset Tuulalle ja Annelle sekä muille osallistuneille vauhdikkaasta tanssiesityksestä.
Juuri tuli uutisia viereisestä huoneesta että kaikki läpäisivät @- ajokorttikokeen tekstinkäsittelyosion. Onnea ja menestystä jatkossakin.
Tästä on hyvä jatkaa kevättä, vaikkakin vielä hieman viluisissa merkeissä.
Haidihou,

keskiviikko 11. huhtikuuta 2007
Pääsiäinen...
...tuli ja meni. Räntää sataa ja kuvaukset siirtyvät.
Ennen pääsiäistä sentään ehdittiin kuvaamaan parina päivänä Palokärki-työntekijöitä vanhainkodeissa. Kiitokset jälleen kaikille osallistuneille.
Oli erittäin hienoa nähdä kuinka tärkeää on pelkkä läsnäolo ja muutaman ystävällisen sanan vaihto vanhusten kanssa, joilla ei ole voimia edes lähteä yksin ulos. Muistakaa että meistä kaikista tulee vanhoja.
Tästä kuvausjutusta sen verran, että tarkoitus on kuvata korttelikodin henkilökuntaa työssään ja koota esitys vierailuja varten. Pr-työtä joutuu tekemään koska monella kotkalaisellakin tuntuu olevan hyvin vähän tietoa siitä mitä teemme.
Mutta siitä vielä lisää kunhan valmista alkaa tulla. Viimeistään syksyllä.

tiistai 3. huhtikuuta 2007
Lissee
Ensimmäiset @ - korttikokeet suoritettu. Koko homma meni vallan hienosti ja samalla innolla jatketaan. Kiitos ja kumarrus Tieken suuntaan kaikesta avusta, erityisesti Merja Sjöblomille.
Kevät otti käänteen hieman synkempään ja kylmempään suuntaan mutta valokuvausprojektiin olisi tarkoitus paneutua hieman enemmän seuraavien viikkojen aikana. Kuten aiemmin sanoin, tästä lisää myöhemmin kun alkaa valmista tulla (deadline syksyllä,kääk).
Uusista kotisivuista sen verran, että tekstejä kirjoitellaan ja kuveja napsitaan. Tuloss ovat kyl, elekää hättäelkö.
Vuosikokousbuumi tässä päällä, joten pitkiä päiviä vielä tiedossa yhdellä jos toisellakin.
Koittakaa jaksaa, kyllä ne kesälomat kohta saapuu...

tiistai 27. maaliskuuta 2007
Infoa
Korttelikodeissa suunnitellaan jo kiivaasti kevään ja tulevan kesän asioita.
Atk - kurssilaiset valmistautuvat jännityksellä ensimmäiseen kokeeseen, uudet nettisivut ovat tuloillaan, ja valokuvaprojekti etenee tasaisesti (tästä lisää myöhemmin).
Tätä kirjoittaessa taustalla haitari soi ja iloinen kuorolaulu raikaa.
Myös surullisiakin asioita tapahtuu, jopa kevään ollessa kauneimmillaan.
Kun hyvät ystävät jättävät meidät kesken matkaa niin se vaikuttaa kaikkiin.
Ja Korttelikodin työntekijät ovat yhtä suurta perhettä. Toinen toistaan tukien, yhteisen hyvän vuoksi töitä uurastaen.
Nousemme tästä kohti aurinkoa kuin kevään ensimmäiset kukkaset.

maanantai 26. maaliskuuta 2007
Ensimmäinen
Korttelinetin ensimmäinen viesti, kuuluuko, kuuluuko?
Toivottavasti homma lähtee pyörimään ja saadaan innokasta keskustelua aikaiseksi.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan, kunhan kommentit ovat asiallisia.
Päätän raporttini täältä tähän.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)